Terveiset valmistajilta

1.9.2022

"Reilu kauppa tarvitsee sekä idealismia, että käytännöllisyyttä saadakseen aikaan järjestelmällisen muutoksen."

Näillä sanoilla World Fair Trade organisaation puheenjohtaja, Intialaissyntyinen Roopa Mehta avasi seminaarin 2022.


Reilu muoti on niin paljon enemmän, kuin päälle näkyy. Ihmiset ja planeetta ovat kaiken lähtökohta, antaen mahdollisuuden ja konkreettisia työkaluja nousta vastustamaan työntekijöiden hyväksikäyttöä, slummien kasvua tai ympäristöhaittoja.

People Tree -vaatemerkki on maailman ensimmäinen reilun kaupan merkin (WFTO) saanut muotiyritys. Siksi se tunnetaankin niin alan kuin asiakkaidenkin keskuudessa kestävän muodin pioneerina. Olemme tukeneet tätä työtä nyt jo 15 vuoden ajan. Karmashop on vienyt eteenpäin reilua kauppaa, nostanut esiin artesaaniosaamista sekä ympäristöystävällisempiä tuotantotapoja ja materiaaleja. Myös itse konkreettisesti kuuntelemalla organisaatioiden perustajien viisaita tavoitteita, voimme muodostaa pitkiä kumppanuussuhteita käsityöläisten kanssa. Koulutus- ja suunnitteluyhteistyö tyylikkäiden, kestävien mallistojen luomiseksi vaativaankin makuun on siis mahdollista.


Katso video Christineltä (Fashion Revolution johtaja), joka esittelee kanssamme reilun kaupan yritysten upeita töitä eripuolilta maailmaa: https://www.instagram.com/p/ChnC7awjh55/

Nämä naiset ovat kymmeniä vuosia väsymättä kehittäneet paikallisia kutomoita, toimintakeskuksia ja omalla esimerkillään näyttäneet miten on mahdollista vahvistaa omaehtoista toimeentuloa sadoille ja tuhansille ihmisille Nepalin kaukaisissakin kylissä.


2021

People Treen mallistossa on paljon kangaspuilla kudotuista materiaaleista valmistettuja vaatteita. 

 Swallows Bangladeshissa on luonut raitaiset kankaat ja mekot>


2020

Punaisten muumimekkojen valmistuksesta Assisi Garments -ompelimosta Intiasta. 

Valmistajien kuvat on otettu ennen epidemiaa. Toivotaan, että näitä iloisia kasvoja saadaan nähdä vielä jatkossakin siellä ja tilaukset jatkuvat entiseen malliin. Me ainakin olemme jatkaneet ja haluamme näin turvata toimeentuloa.




Vuonna 2019 pääsimme tutustumaan millainen organisaatio löytyy People Treen yhden historian menestyneimmän kokoelma takaa. Ei voi muuta sanoa, kuin wow! 

Sitoutuminen laadukkaaseen tulokseen, Mumbain naisten toimeentulon kehittämiseen ja hyvään työympäristöön oli käsin kosketeltavaa.

Vähän kyllä jännitti nähdä mitä tämän avoimen oven takana on. Niin monta tarinaa on upeasta työstä luettu ja vaatetta sovitettu.

Paikanpäällä Intian Mumbaissa viimeistellään jo alkuvuodesta kesän malliston värikkäitä luomuksia eli luomupuuvillamekkoja. Taitavat kädet ovat taas tehneet huippulaatua. Kävimme läpi laatuprosessin ja se toimii. Haasteet ratkotaan ja työ kehittää tekijäänsä. Myös sitä on fair design.

Toiminnan johtaja Johny Joseph kuvaili Creative Handicraftsin ja People Treen poikkeavan tavanomaisista yrityksistä ja jopa monista vastuullisistakin yrityksistä siten, että se pyrkii jatkuvasti tuomaan toimintansa piiriin ja edunsaajiksi juuri haavoittuvassa asemassa olevia.

Tämän kaiken edessä tunnen suurta kiitollisuutta kaikille teille, jotka olette edistäneet ostovalinnoilla ja huikealla ammattitaidolla tätä työtä.

-Sanna- 

Mekoissa on useita käsityövaiheita. 100% luomupuuvillakangas on arvokas materiaali ja se on helppo kierrättää paikallisesti. Ylijäämäpaloista luodaan kestäviä ja kauniita säilytyspusseja ja suikaleet puretaan tyynyjen täytteeksi.

Kuvat: Tarja Rantakangas / Fancy Colors

www.karma.fi/product/953/helene-mekko

***


WFTO-Conference-pic_4a18207.png

Reilun kaupan (WFTO) maailmankonferenssi järjesti vuonna 2017 monipuolisia työpajoja mm. reilusta palkkauksesta, reilun kaupan positiivisita vaikutuksista naisten asemaan, koulutusyhteistyöstä, reilusta turismista sekä siitä, miten eettiset tuotteet voivat kilpailla samoilla markkinoilla pikamuodin kanssa.

Konferenssin aloitti intialainen tutkija, ympäristöaktivisti ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolestapuhuja Vandana Shiva. Upeaa oli päästä kuulemaan livenä tätä naista, joka on väsymättä puolustanut luonnon monimuotoisuutta ja pientuottajia. Samoin ilahdutti tehdä yhdessä työtä asiantuntevan Heidi Heikkisen sekä paikallisten muotoilijoiden kanssa, tavata valmistajiamme Intiassa ja Nepalissa sekä suunnitella uusia tuotteita ja kehittää nykyisiä entistä laadukkaammiksi heidän kanssaan.



27.10.2013

Mikä olisikaan parempaa kuin saada terveiset suoraan vaatteiden valmistajiltamme näin Reilun kaupan viikon päätteeksi? Videolla People Treen tuottajat Bangladeshista, Nepalista ja Intiasta kertovat kuinka heidän toimintansa on mahdollista ainoastaan sen vuoksi, että People Tree maksaa kaikista tilauksistaan 50%:n ennakkomaksun sekä tuotteista reilun hinnan ja kouluttaa käsityöläisiä jatkuvasti.

Videolla kerrotaan kuinka esim. Intiassa Assisi Garments pitää yllä ilmaista sairaalaa köyhille ihmisille tai kuinka KTS Nepalissa ylläpitää koulua, orpokotia köyhille lapsille. Kun People Tree aloitti yhteistyön KTS:n kanssa 15 vuotta sitten, KTS:n myynti oli 500 dollaria vuodessa ja nyt se on 500 000 dollaria. Sen lisäksi, että videolla näet kuinka reilun kaupan tuotteet valmistetaan, saat myös kiitoksen siitä, että reilun kaupan suosija on oikeasti merkittävässä roolissa näiden ihmisten elämässä.

Videolla näkyvistä valmistajista Assisi Garments on valmistanut suurimman osan verkkokauppamme trikootuotteista, niin paidoista, mekoista kuin housuista. Bangladeshiläinen Artisan Hut on valmistanut mm. Bella-jakun ja Nepalilainen Kumbeshwar Technical School eli KTS on valmistanut verkkokauppamme käsinkudotut villatuotteet.

Kampanjateeman mukaisesti: “Kiitos, että olet reilu”

Antti ja Heidi Karmashopista